perjantai, 4. maaliskuu 2016
Saako väsymyksen takia jäädä sairaslomapäivälle kotiin? Mitä jos ei tunnista omia uupumuksen merkkejä ajoissa? Eikö silloin ole parempi ottaa lepopäivä, jotta jaksaa taas reippaana seuraavat viikot?
Nukuin tällä viikolla 4h päiväunet (en juuri koskaan nuku ollenkaan päiväunia), eikä yöuneni häiriintyneet lainkaan. Toissayönä 9h, viime yönä 12h...
Jo tällä unimäärällä varmaan irtoisi se masennusdiagnoosi, mutta enpä sitä aio hakea.
tiistai, 1. maaliskuu 2016
En muista tammi-helmikuusta juurikaan mitään. Muistan muutamia (synkkiä) hetkiä. Muistan, kun viimeeksi kirjoitin tässä samassa paikassa tuntemuksistani ajatellen, että pahan olon kirjoittaminen pois voisi ehkä helpottaa oloa. En tiedä oliko sillä eheytymisen prosessissa merkittävää vaikutusta, mutta tuskin siitä haittaakaan oli.
Muistan, kuinka kirjoitin purskahtavani itkuun miehen kysyessa viikonloppusuunnitelmistani. Turhauduin, koska sellaisia ei ollut. Nyt ahdistumisen taso ko. kysymyksestä tuntuu hassulta, sillä arki on antanut taas pikkuhiljaa ymmärtää, että vapaat viikonloput ilman merkittävää tekemistä ovat harvinaista luksusta, joista pitäisi osata nauttia (ei turhautua!).
Ote tammikuun merkinnästä:
Yksinäisyyden tunne kulkee usein käsi kädessä mielialan kanssa; toisaalta, en jaksaisi nyt kuitenkaan kenenkään seuraa, joten ystävien kaikkoamisesta on kai turha valittaa.
Mielihyvän kokemusten (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00099) sanotaan vähentävän jopa kroonista kipua mutta pahimman sadepilven osuessa pään päälle voi motivaatio tehdä mitään mielihyvää tuottavaa tekemistä olla hukassa. Oman kokemukseni perusteella kannusta kuitenkin jopa väkisin tekemiseen. Jos olet joskus pitänyt laulamisesta, laula! Jos muistat joskus nauttineesi neulomisesta, neulo! Tai kuten minä; tiesin ajoittain nauttivani kirjoittamisesta, sillä koen olevani siinä ”ihan hyvä”, joten kirjoitin.
Jälkeenpäin tarkasteltuna, yksinäisyydestä en voi syyttää kuin itseäni. Lakkasin vastaamasta ystävien puheluihin ja niihin joihin vastasin, en kyenny antamaan itsestäni mitään. Vaikka oikeasti en syytä masentuneesta mielestä itseäni – eihän kukaan sellaista tahallaan kanna mukanaan – olisi pitänyt antaa ystäville mahdollisuus tukea minua hädän keskellä, eikä sulkea heitä ulkopuolelle.
Mitä tästä muutaman kuukauden jaksosta opin? En mielestäni missään vaiheessa luovuttanut ja se oli hyvä asia. Ostin uuden maton, maalasin, lainasin kirjastosta itsehoito-oppaan (jota en tosin paljoa jaksanut lukea) ja yritin mielen piristykseksi panostaa ulkonäöllisiin seikkoihin. Jälkikäteen ei voi varmaksi tietää, oliko millään näillä konkreettisesti mitään apua, haitaksikaan en niitä kokenut. Täytyi saada päivittäin muuta ajateltavaa, jotta aivot saatiin ”epätoivon tilasta” pois.
Oppimiskokemukseen tarvitsee oikeanlaisen mielentilan ja sen koen saavuttaneeni nyt.
Iloista maaliskuuta, olkoon se meille kaikille parempi kuin edellinen.
tiistai, 1. maaliskuu 2016
Kirjoitettu 13.2.2016
Uskoisin kuitenkin sellaisen saavani, mikäli menisin lääkärin pakeille ongelmavyyhtini kanssa. Lievä masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Ne ovat kulkeneet matkassani muutaman kuukauden.
”Lievästä masennuksesta kärsivä henkilö pystyy yleensä vielä työskentelemään tai opiskelemaan, vaikka se vaatii ylimääräistä ponnistelua.
Yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle ominainen ahdistus, pelokas odotus ja huoli ilmenevät useimpina päivinä ja yhtäjaksoisesti vähintään kuuden kuukauden ajan. Jatkuvaan ahdistuneisuuteen ja huoleen yhdistyy levottomuuden tai jännittyneisyyden tunne, väsymys, keskittymisvaikeudet, ärtyneisyys, vapina, säpsähtely, hikoilu, pahoinvointi, ripuli, hengityksen tai pulssin tihentyminen, lihasjännitys tai vaikeus nukahtaa ja pysyä unessa.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00555
Check, check, check, check. Tällä hetkellä eniten hankaluuksia itselleni tuottavat yöllinen levottomuus ja hikoilu. Viime viikkojen sydämen tykytykset, jotka voimistuivat yrittäessäni nukahtaa olivat totaalista tuskaa. Parin viinilasin jälkeinen sydämen pamppailu muutama viikko sitten vei yöunet koko yöksi. Alkoholilla on siis turha yrittää tätä vaivaa parantaa, vaikka sehän nyt on selvää kaikille..
Illalla sängyssä mies kysyi, mitä aion tehdä vapaapäivänä. Kyyneleet vierivät pitkin poskea, kun purin hammasta ja yritin kuulostaa pimeässä mahdollisimman huolettomalta etten paljastuisi. ”Enpä tiedä vielä”, vastasin. ”Etkö ymmärrä, ei ole mitään tekemistä, ei edes kiinnosta tehdä mitään vapaapäivänä”, ajattelin.
Yksinäisyyden tunne kulkee usein käsi kädessä mielialan kanssa; toisaalta, en jaksaisi nyt kuitenkaan kenenkään seuraa, joten ystävien kaikkoamisesta on kai turha valittaa.
Ostin tänään akvarellivärejä ja maalauspohjia. Odotukset maalaamisen piristävästä vaikutuksesta ovat suuret vaikka toisaalta pelkään, etten saa edes mitään aloitetuksi.
Onko muita ahdistuneita ilman diagnoosia? Millä keinoin ja tuloksin olette yrittäneet piristää itseänne?
